Reijoset sodissa

Ruotsin sotien ”esihistoria” vv. 1050 -1500.

Tekstit: Yrjö Reijonen

Ruotsi oli hyvin sotainen valtio melkein niin sanotusti ”maailman sivu”. Aikajaksolla 1050 – 1520 käytiin yhteensä 102 sotaa, joista 70 ulkonaapureita vastaan ja 32 sisäisiä valtamittelöitä. On melkein uskomatonta, kuinka tiheästi sotia oli. Juuri kun yhdestä kahakasta oli selvitty voitollisesti niin useasti jo seuraavana vuonna oltiin taas sodassa. Jos hävittiin, silloinkin viimeistään 3-4 vuoden päästä lähdettiin taas. Sotia käytiin pääsiassa Tanskaa, Novgorodia ja Baltiaa vastaan. Myös Norjan kanssa oli 7 taistelua. Suomen sotia on kutsuttu ristiretkiksi. Sodat noina vuosina eivät olleet vuosien pituisia valtioiden suurten sotajoukkojen välisiä rintamasotia, vaan tyypillisesti yhden taistelun mittelöitä. Kun oli tullut yllätetyksi, niin pitihän sitä lähteä sitten kostamaankin.
Muutama mielenkiintoinen havainto voidaan poimia. Karjalaisten tiedetään tehneen kaksi tuhoisaa hyökkäystä Ruotsiin. Sigtunan linnoituksen hävitys oli v. 1187. Karjalaisilla oli niin vahva kulttuuri ja omatekoinen linnakin, Tiurinlinna, Vuoksen saaressa lähellä Käkisalmea, että ruotsalaisten piti käydä se valloittamassa ja tuhoamassa v. 1211. Toinen sotaretki vielä syvemmälle Ruotsiin Mälarin alueelle v, 1257. Miten karjalaiset nyt sinne asti uskalsivat ? Se johtui siitä, että Stockholm (Tukkisaari) perustettiin vasta juuri näiden karjalaishyökkäysten torjumiseksi. Sen jälkeen rakennettiin Viipurin linna v 1295 karjalaisten ja Novgorodilaisten hävitysretkien estämiseksi. Niitä oli tehty Ruotsiin mutta myös Turkuun, Hämeeseen jopa Oulun seudulle.
Kun Viipuri ei pystynyt yksin turvaamaan levotonta itärajaa alettiin v 1472 rakentaa Olavinlinnaa. Näihin rajaseutu kahakoihin, jotka Olavinlinnan rakentaminen aiheutti, venäläisten mielestä
Pähkinäsaaren rauhan rajan Venäjän puolelle, ovat rantasalmelaisetkin joutuneet osallistumaan jo omankin turvallisuutensa takia. Kun Kustaa Vaasa sitten organisoi oikeasti sotavoimat eli ruotuväki armeijan, joutuivat rantasalmelaiset kytketyksi kaikkiin Ruotsin sotiin siitä eteenpäin.

 

Hakkapeliitat

Ruotsin sodat (1520 – 1700 –luvuilla.) Rusthollit (Hakkapeliitat) ja ruotuväki.

Rantasalmi - Joroinen


Ruotsin armeija ei ollut puolustusvoima, vaan Ruotsi pyrki laajenemaan valloitussodilla. Paisi silloin kun Venäjä hyökkäsi Suomeen (Pitkä Viha, Iso Viha, Pikku Viha ja 1809- sota), jolloin Suomi joutui aina yksin torjumaan hyökkääjän.
1550 – 1557 Rajakiistat Itärajalla. Talonpoikaisarmeijan perustaminen
1563 – 1570 Sota Tanskan kanssa
1570 – 1595 Pitkä Viha. Sota Venäjän kanssa
1596 – 1599 Nuijasota
1598 -1599 Sota Puolan Sigismundia vastaan
1610 -1617 Venäjän sota > Stolbovan rauha
1617 – 1632 30-vuotinen sota Saksassa. Ruotsilla 150000 miehen armeija
1656 -1658 Pohjan sota ja Ruptuuri sota
1700-1720 Suuri Pohjan sota ja Iso Viha
1741-1743 Pikku Viha
1809-1811 Suomen sota
Suomen nuoret miehet olivat tärkeä resurssi Ruotsin asevoimissa. Sotaväenotot verottivat nuorta miespolvea raskaasti. Miehiä tarvittiin sekä ratsu- että jalkaväkeen

Kustaa Vaasa

Rusthollit.


Jos talo oli niin vauras, että sillä oli mahdollisuus varustaa mies ja hevonen armeijaan (Hakkapeliitta) tämä oli Ruotsin valtion taholta toivottu satsaus. Valtio teki tilallisen kanssa sopimuksen, josta palkittiin 30 taalerin verohelpotuksella. Näitä taloja kutsuttiin rustholleiksi. Yksi näistä taloista oli Grels Reijosen talo Rantasalmella. Hänet on kirjattu Lars Antinpojan ja Hans Munckin lippueeseen ja nautti verovapautta ainakin 1610-1611.
Kustaa Vaasa nuorena
Rantasalmella oli 1500- luvun lopulla 6 ja 1620 vuoteen mennessä jo 51 rusthollia. 30-vuotisen sodan kuluessa ja heti sen jälkeen määrä nousi jopa 170:een. Suomen ratsuväestä on yksityiskohtaisia tietolähteitä. (4)(5). Tutkimista riittää kenellä aikaa ja kiinnostusta.

Ruotuväki


Jalkaväenotto oli Kustaa Vaasan aikaan organisoitu kutsuntaperiaatteella (oikeastaan kuten nykyisinkin). Kaikki yli 15-vuotiaat ja vanhemmat miehet luetteloitiin papin, nimismiehen ja
lautamiesten toimesta kerran vuodessa ja kutsuttiin sotilaskutsuntaan. Porukka jaettiin 10 miehen ruotuihin. Jokaisesta ruodusta valittiin yksi mies sotaväkeen.
Kun näistä tilaisuuksista ”lintsattiin” paljon, tämä menettely ei armeijan kannalta toiminut. Systeemiä muutettiin 1600-luvun puolella niin, että 2-4 taloa muodosti pysyvästi yhden ruodun. He valitsivat joukostaan - joutilaimman- miehen armeijaan. Jos mies kaatui tai kuoli sairauksiin, ruotu joutui valitsemaan joukostaan aina uuden miehen.
Kun verotalonpoikia ja tilattomia ns. kirvesmiehiä oli ollut 1500-luvun lopulla 750-800, niin ruotuja tuli siis 80 ja sotilaita piti valita 80. Komennukseen pyrittiin valitsemaan pääasiassa tilattomia, mutta tämä oli niin suuri määrä että nuoria talollisten poliakin joutui lähtemään. 1600-luvun lopulla sotaväen otto oli niin raskasta, että talon viimeinenkin mies saatettiin viedä ja talo autioutui. Kun mies joutui sotaan, ei juuri tarvinnut kaipailla häntä sieltä takaisin tulemaan.
Rantasalmi oli lähellä Savonlinnaa sinne kulkevan tien varrella, niin että sotaväen oton lisäksi Rantasalmi joutui osallistumaan läpikulkevan ja majoitetun sotaväen ylläpitoon.
Sukutieto kertoo, että Rantasalmella oli ainakin yksi tila, joka pystyi varustamaan ratsun ja miehen Ruotsin armeijaan. 1750-1810 on palvellut ainakin yksi rakuuna ns. kevyt ratsuväessä ja 7 jääkäriä jalkaväessä. Jos ei ollut mahdollista periä tai naimakaupan kautta tulla tilalliseksi, jäi vaihtoehdoiksi vuokraviljelijän, lampuotin, osa tai värväytyminen sotaväkeen. 1700-luvulla oli useitakin sotia Venäjän kanssa. Kummassakin tapauksessa päättöratkaisuksi jäi torpparin osa, joka ei välttämättä ollut mikään katastrofi, koska työtä oli tarjolla. Maatiloilla oli tarvetta sesonkiluontoisesti palkata työvoimaa. Maatalouttahan hoidettiin manuaalisesti: heinän niittäminen viikatteella, viljan leikkuu sirpillä, kokoaminen omatekoisilla puuharavoilla ja heinähangoilla latoihin.

Rantasalmen kadettikoulu

 

Rantasalmen Haapaniemessä aloitettiin suomalainen upseerikoulutus. Haapaniemen kadettikoulun perusti Yrjö Maunu Sprengtporten. Se oli toiminnassa vv 1779-1818. Tulipalo päärakennuksessa lopetti toiminnan. Kadettikoulu jatkoi sen jälkeen Haminassa. Upseerikoulun läsnäolo on kuitenkin täytynyt merkitä kunnollisia kulkuyhteyksiä etelään ja Viipuriin, taloudellista aktiviteettia paikkakunnalle ja tuulahdusta kansainvälisyydestä. Opettajat ja kadettioppilaat olivat ruotsinkielistä aatelisväkeä. Koulun ensimmäinen vieras kieli oli ranska. Nyt paikalla on muistokivi. Nykykadetit käyvät tasavuosina kunnioittamassa läsnäolollaan yli 230-vuotista traditiotaan.


Liperi


Käkisalmenlääni ml. Pohjois-Karjala oli tullut Ruotsin valtaan Stolbovan rauhassa 1617. Ruotsin vallan aikaa kesti vuoteen 1809 asti.
Ruotsin (nyttemmin Suomen ) itärajasta on taisteltu, kahinoitu ja muutettu rajaa liekö eniten kuin mitään muuta rajaa Euroopassa. Pähkinäsaaren rauhasta 1323 Suomen sotaan v. 1809 asti 9 kertaa. Käkisalmenlääni erikoisesti Kannaksen Karjala on ollut ilmastollisesti leutoa, hyvää aluetta
maanviljelykseen. Suuri Saimaan vesistö tarjosi runsaita mahdollisuuksia kalastukseen. Ruotsilla oli intressi päästä verottamaan näiden seutujen suht’hyvin toimeentulevia asukkaita. Asukkaiden varallisuus inventoitiin ”ruotsalaisen tarkasti”. Veroja kyllä kerättiin hovin, Ruotsin armeijan ja Tukholman rakentamiseen. Mutta mitä P- K sai vastineeksi veroille. Ruotsi hoiti tosi huonosti jos ollenkaan alueen puolustusta.
Venäjällä ja ortodoksi-karjalaisilla oli intressi pitää asuma-alueensa ja vallata takaisin heti kun voimat siihen riittivät. Venäjä tiesi, että Ruotsilla ei ollut organisoitua puolustusta Pohjois-Karjalassa, käytännössä ei mitään. Sinne oli helppo hyökätä. Ei ollut pelkoa muusta kuin asukkaiden mahdollisesta omasta, jokseenkin järjestäytymättömästä vastarinnasta. Varsinaisten sotien väliaikoina oli jatkuvaa kahakointia nautinta-erämetsistä ja -kalavesistä. Kokonaisia kyliä ja kirkkoja poltettiin puolin ja toisin. Yhteenotot Venäjän sotavoimien kanssa Ruotsi hävisi säännöllisesti. Päällystö ja virkamiehet pakenivat ”Ruotsin puolelle”. Venäjä otti alueen hallintaan ja keräsi uudet verot. Puolustuksen järjestämiseksi tehtiin kyllä useampiakin suunnitelmia, mutta niiden toimeenpanoa aina lykättiin ja lopulta jätettiin panematta toimeksi ollenkaan.
Historiakirjoista on poimittavissa seuraavanlaisia tietoja ja kommentteja Käkisalmen läänin ja Pohjois-Karjalan puolustuksen järjestelyistä ja toteutumisesta.
- 1656 venäläiset hyökkäsivät Karjalan kannakselle. Ortodoksi- karjalaisten avustamana koko Käkisalmen lääni Kiteetä ja Tohmajärveä myöten joutui venäläisten haltuun.
- Ortodoksitalonpojat keskittyivät lutherilaisten kirkkojen, pappiloiden ja aateliskartanoiden polttamiseen
- Kesälahdelta käsin venäläisten ja ortodoksi liperiläisten joukko hyökkäsi Kuopion pitäjään saakka. Tuusniemen kylä poltettiin
- Savolaiset saartoivat tämän joukon yöpymispaikkaansa ja polttivat koko joukon
- Savolaiset tekivät puolestaan hävitys- ja ryöstöretken Liperiin.
- Syksyllä 1656 Ruotsi vahvisti Itä-puolustusta lähettämällä sotaväkeä Savonlinnan seudulle. Venäläiset poistuivat maasta.
- v. 1700 Pohjois-Karjalan puolustus oli edelleen jokseenkin järjestämättä
- Ratsuväkeä, tykistöä ja jalkaväkeä suunniteltiin värvättäväksi, mutta talonpojat - ihme kyllä – olivat haluttomia luovuttamaan miehiä ja hevosia armeijan käyttöön
- v. 1700 venäläiset hyökkäsivät taas Salmiin ja uudelleen 1702 sekä v.1703 Ilomantsiin. Taas poltettiin kirkkoja ja taloja.
- v. 1704 suomalaiset puolestaan hyökkäsivät Aunukseen
- V. 1710 venäläiset valloittivat uudelleen Käkisalmen. Ruotsalais-hallinto pakeni länteen. Tilalle tuli venäläisten hallintovirkamiehet eli verojen kerääjät
- Puolustusta Pohjois-Karjalassa ei ollut Ison Vihan jälkeenkään järjestetty millään tavoin
- Ruotujako-järjestelmää, joka oli esim. Rantasalmella ja Joroisissa käytössä, ei voitu ottaa käyttöön verotusjärjestelmän vuoksi (?)
- Mies/talo järjestelmääkään ei saatu aikaan ennekuin uusi kahakka venäläisten kanssa tuli päälle
- Niinpä Ruotsin joukot hävisivät 1741 venäläisten yllätys hyökkäyksen Lappeenrannassa
- Sitten kerättiin joukkoja P-K:sta ja lähdettiin Sortavalaan vastahyökkäykseen, mutta siellä ei enää ollutkaan venäläisiä. Hukkareissu mitä nyt jotain ryöstösaalista
- Välilä saatiin jonkinlainen aselepo aikaiseksi, mutta venäläiset päättivät aselevon 1742 talvella ja taas Ruotsijoukot olivat täysin laiminlyöneet varustautumisen ja hävisivät Kiteellä
- 1742 molemminpuolista kahakointia ja ryöstöretkiä rajan yli..
- Maaliskuussa 1742 keisarinna Elisabethin Manifesti: Luvattiin keisarillista suojelusta suomalaisille jopa itsenäistä asemaa Venäjän suojeluksessa, jos pidättyvät vastarinnasta.
- Kesällä 1742 venäläiset etenivät Suomenlahden rannikkoa pitkin Helsinkiin asti, jossa ruotsalaisarmeija antautui (!) elokuussa 1742. (Tämä Helsingin valloitus on siten jo hyvin ”vanhaa perua”, joka oli Stalininkin mielessä Talvi ja Jatkosodan tavoitteena)
- Iso Vihan jälkeen ”Suomi” oli jo toisen kerran kokonaan venäläisten miehittämä
- Elisabetin manifesti oli kuitenkin vain taktiikkavalhe ja harhautusta. Turun rauhaneuvotteluissa sen olemassaolo kiellettiin. (Tyypillistä venäläistä politiikkaa). Lopputuloksen oli, että Hamina, Lappeenranta ja Savonlinnakin jäivät Venäjän haltuun.
- Pikku Vihan jälkeen yritettiin taas järjestää puolustusta ensin ruotujakolaitoksen sitten mies/talo periaatteen mukaan. Pielisjärveläiset ja Liperiläisetkin puhuivat itsensä vapaiksi järjestelystä.
- Loppujen lopuksi Maanpuolustussopimusta – maakunnan omin voimin - ei nytkään saatu aikaan vaan päätettiin lykätä
- Sitten yritettiin vakinaisen ns. jääkärijoukon perustamista. Vaikka varoja jo kerättiinkin, pidettiin hanketta liian kalliina ja se lykättiin odottamaan puolustuslaitoksen kokonaisuudistusta.
- Kustaan sodan jälkeen 1788-1790 saatiin jääkärijoukon palkkaus- ja ylläpito jotenkin alkuun
- Joukkojen päällikkö ja suuri osa muutakaan päällystöä eivät kuitenkaan jääneet asumaan maakuntaan.
- v. 1801 saatiin maakunnan aseet koottua varikkoihin. Aseista oli kolmasosa vanhoja ja huonokuntoisia. Tyypillistä Ruotsi politiikkaa Suomelle (Itämaakunnalle)
- 1802-1805 Kuningas määräsi taas kerran ruotujakolaitoksen toteutettavaksi. Jääkärijoukon johtaja teki kilpailevan suunnitelman. Se jäi kuitenkin toteutumatta samoin kuin ruotujakolaitos, joka käsky peruutettiin.


Ruptuurisota 1656-1658.


Ruotsin hallinto asettui Liperiin 1620-luvulla ja mm. ev.lut. seurakunta perustettiin 1630-luvulla. Ortodoksinen perusväestö ja maakuntaan muuttaneet ev.lut. savolaiset jatkoivat kuitenkin keskinäistä riitelyä. Kirkkoja ja asuintalojakin poltettiin molemmin puolin. Kahakointi kärjistyi ns. Ruptuurisodaksi vv 1655-1658, jossa venäläiset ortodoksi-karjalaisten talonpoikien mm liperiläisten kanssa tekivät hävitysretken aina nykyisen Kuopion silloisen Vehmersalmen korkeudelle asti. ”Ruotsalaiset” kiteeläiset, tohmajärveläiset ja liperiläiset mukaan luettuna tekivät vastaavan hävitysretken peräti Aunukseen asti.
Ruptuutrisodan seurauksena suuret joukot ortodokseja muutti pois Venäjälle mm Tverin maakuntaan Itä-Baltiaan. Tiloja autioitui ja ruotsin verotulot ehtyivät. Reijoset eivät vielä silloin olleet tulleet Liperiin. Kesti aikaa ennenkuin saatiin uusia veroa maksavia talollisia Liperiin. Ruotsin Valtio tarjosi verohelpotuksia ja vapautuksen sotapalveluksesta houkutellakseen viljelijöitä uudelleen autiotiloille. Tässä ”aallossa” ovat Reijosetkin tulleet Liperiin.
Tultaessa 1700-luvulle Itäraja rupesi olemaan uudelleen niin levoton ja riitaisa, että valtio alkoi ainakin suunnitella puolustusvoimia. Pohjoisille pitäjille määrättiin varustettavaksi 50 rakuunaa (kevyt ratsuväkeä). Liperin osalle niistä tuli seitsemän. Lisäksi piti varustaa jalkaväkeä ja tykistöä.
Ruptuurisodan tuloksena Pohjois-Karjalasta tuli enemmistöisesti lutherilainen alue paitsi Salmi, Suojärvi, Liperin Taipale ja Sotkuma sekä Ilomantsi.

Iso Viha 1700-1721.


Sama kahakointi kuin 1650-luvulla alkoi uudelleen 1700-luvun alussa. Kirkkoja ja taloja poltettiin. Taloista ryöstettiin muonitusta ja heinää hevosille. v. 1700 venäläiset hyökkää Salmiin ja Ilomantsiin 60 taloa ja kirkko poltettiin. V. 1704 tehtiin vastaisku Aunukseen 450 rakuunaa Liperistä ja jalkaväkeä.
Turun rauhan jälkeenkään v. 1721 ei P-K:n puolustusta saatu kuntoon ei ruotuväkilaitosta eikä ”mies per talo”- järjestelmääkään kunnes ajauduttiin taas vihanpitoon Venäläisten kanssa.


Pikku Viha 1743-1744


V. 1742 venäläiset hyökkäsivät Kiteelle. Liperiläiset ja Tohmajärveläiset torjuivat hyökkääjät Oskolan taistelussa. Ilomantsilaiset ja Enolaiset torjuivat venäläiset Poukkurinteen ottelussa. Siis talonpojat torjuivat nämä hyökkäykset itse. Hallinto pysyi Ruotsilla, mutta jatkuvaa pikkukahinaa rajan yli vielä 1742 Kiteellä ja Tohmajärvellä. Reijoset olivat silloin jo asettuneet Liperiin. Sukutieto ei kerro joutuivatko he sotiin mukaan, mutta ainakin sodan vaatimiin veroihin ja muonituksiin.
Venäjä lähti hyökkäämään uudelleen Suomenlahden rannikkoa pitkin ja pääsi Helsinkiin asti. Ruotsalainen armeija antautui 1742. Rauhansopimuksessa Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna jäivät Venäjälle. Sodan jälkeen oli ajatuksia perustaa 1000 miehen vahvuinen pataljoona Itä-Suomeen. Kun Pohjois-Karjalassa ei ollut ruotulaitosta päätettiin 1748 koota joukko ”mies per talo”-periaatteella. Tyypilliseen tapaansa pohjoiskarjalaiset eivät olleet yhtään innostuneita sotaväki hommiin. Pielisjärveläiset ja Liperiläisetkin puhuivat itsensä vapaaksi. Kruununvouti kyllästyi väen purnauksiin ja halusi valtiolta vakinaisen väen. Sekin kaatui rahoitukseen. Täten maanpuolustusta ei saatu nytkään aikaan ollenkaan.
Vasta v. 1778 saatiin kasaan 900 miehen voimat, kun palkoista päästiin jonkinlaiseen sopimukseen. Jokainen vähintään yhden arvioruplan talo oli velvollinen lähettämään yhden miehen ja pienemmät tilat yhden miehen yhteisesti. Kaikki tilattomat miehet joutuivat suoraa päätä joukkoon. Lopulta 1788 pystyttiin organisoimaan Carelska Landvärnet, joka oli 900 miehen vahvuinen ”pataljoona”. Siihen värvättiin paikallisia miehiä 300 miehen komppania per pitäjä.

 

Georg Carl von Döbeln

Suomen sota 1808 -1809

 

Näillä voimilla puolustettiin Suomen sodassa 1808-1809 rintamalinjalla Joensuu – Mattisenlahti - Taipale (Viinijärvi) sinnikkäästi venäläisten hyökkäystä vastaan.
Tämä Kontiolahti-Liperi rintama oli selkeä sivu rintama, estämään venäläisten pääsy Sandelsin selustaan Kuopion Toivalassa. Kuvaavaa Ruotsin panostukselle Pohjois-Karjalan puolustukseen oli, että Sandels lähetti P-K-rintaman vahvistukseksi jopa kaksi tykkiä ja 20 miestä (!!). Näillä resursseilla liperiläiset kuitenkin torjuivat venäläisten hyökkäyksen niin vahvasti, että venäläiset joutuivat perääntymään Pielisjoen rannoilta Tohmajärvelle asti. Tämä rintama ja taistelut ei ole saanut historiassa valtakunnallisesti tunnustusta, jota olisi ansainnut.
Kun Ruotsi-Suomen päävoimat kärsivät suur-tappion Oravaisissa, myös Sandels joutui perääntymään Pohjanmaalle. P-K:n rintama ja joukot menettivät merkityksensä.
Reijoset olivat näiden kahinoiden vaikutusalueella 1640-luvulta lähtien Kiteellä ja 1700-luvun alusta lähtien myös Liperissä. Sukutieto ei kerro, että he olisivat joutuneet aivan taisteluihin mukaan, mutta valtaapitävien verotuksen ja sotajoukkojen huoltopalvelujen kohteeksi varmasti kyllä.

Kuikkapurontie ja Kuorevaaran tie

Keisarivallan aika. Sotatoimet Polvijärvellä


Keisarivallan aikana suomalaisten ei tarvinnut – ihme kyllä - osallistua Venäjän sotiin. Järjestystä maassa ylläpiti keisari kasakoiden, matruusien ja kaartilaisten avulla. Olikin suoranainen ihme, miten Suomi v. 1917 pystyi ja uskalsi irroittautua Venäjästä, kun ei ollut omaa armeijaa eikä edes poliisia. Kyllä vuoden 1917 Senaatilla oli rohkeutta.
Ensimmäisen maailmansodan alettua Venäjä pelkäsi saksalaisten hyökkäystä Pohjanmaan rannikolle ja edelleen Suomen kautta Pietariin. Aloitettiin rakentamaan puolustuslinjaa poikki Suomen. Polvijärvi joutui mukaan eteläiseen Hamina> Mikkeli >Pielisjoki linjalla kulkeneeseen rintamaan. Viinijärven ja Höytiäisen välisellä kannaksella linnoitettiin varsin laajamittaisesti sekä nykyisen Solan kylän että Kuorevaarankautta kulkevien teiden varret (Kartta) Kuikkapurontie ja Kuorevaaran tie

Varsinaisten linnoitteiden lisäksi, jotka olivat juoksuhautoja, taitteita , ampumaulokkeita ja korsuja rakennettiin linjan selustaan ns. tykkitie.

Juoksuhautoja Solan Kuikkapuron tienvarrelta

Kallioon louhittuja juoksuhautoja Halkovaarantien maisemissa
Linnoitustöihin komennettiin venäläisiä sotilaita, mutta muitakin työmiehiä tuli muualta Suomesta.

Vapaussota 1918.


Aloitteen työväen järjestyskaartin eli ns. punakaartin perustamisesta tekivät Polvijärven sosiaalidemokraatit. Kyläosastoja perustettiin marras-joulukuussa 1917 Kirkonkylään, Martonvaaraan, Kinahmoon ja Kuorevaaraan. Osastot lähettivät johtomiehiään Joensuuhun päällikkökursseille.
Venäläisten sotilaiden läsnäolo Sotkumassa linnoitustöissä, punakaartin aktivoituminen Polvijärvellä, huolestuttavat ”bolsevismi ja kolhoosiuutiset” Pietarista, sekä levottomuudet Helsingissä ja Venäjällä ennen Venäjän vallankumousta saivat aikaan, että tilallisille tuli pelko ja tarve puolustautua ja perustaa suojeluskunta Polvijärvelle järjestyksen ja laillisuuden takaamiseksi pitäjässä. Ensimmäinen suojeluskunta perustettiin juuri Sotkumaan 24.11.1917. Hankittiin aseita ja riisuttiin venäläiset sotilaat aseista tammikuussa 1918. Maaliskuussa 1918 pantiin toimeen yleinen hälytys. Kirkonkylään ja Sotkumaan kokoontui ”monisatapäinen joukko”, josta saman tien lähti 160 miestä 60 hevosella Joensuuhun. Vapaussodan rintamalle lähetettiin lopulta noin 100 suojeluskuntalaista, jotka osallistuivat oikeasti taisteluihin mm. Varkaudessa ja Karjalan kannaksella.
Mantilassakin tilanne näytti v. 1917- 1918 niin vakavalta, että kaksi veljestä Onni (29v) ja Eetu (23v) lähtivät tammi-helmikuussa vapaaehtoisina torjumaan bolsevismin uhkaa. Onni ja oma isäni Eetu olivat mukana Karjalan Kannaksella Valkjärven suunnalla. Isä haavoittui lonkkaan lievästi Raudun taisteluissa.
Itsenäisyyden mukana tuli sitten yleinen asevelvollisuus. Sittenhän kaikki miehet joutuivat varusmiespalveluksen suorittamaan. Isä-Eetu siirtyi suoraan sodan päätyttyä armeijan palvelukseen ja yleni nopeasti kantahenkilökuntaan vääpeliksi ja kouluttajaksi Jääkäripataljoona 2:ssa. Arthur, kolmas Mantilan veljeksistä, astui palvelukseen kutsuntojen kautta 25.10 1919 sodan jo päätyttyä ja vapautui palveluksesta 13.4.1921

Talvi- ja Jatkosota

Isä haavoittui talvisodassa vakavasti päähän - epäonnekseen sodan viimeisenä päivänä. Hänestä tuli 40% sotainvalidi, mutta palasi syksyllä palvelukseen takaisin, joutuakseen uudelleen jatkosotaan. Haavoittui jälleen soda loppuvaiheissa 1944 pommin sirpaleesta olkavarteen.

Isän pikkuserkku ”Yrjölän” Otto suoritti asevelvollisuuden 1922-1923 ja palveli Jääkärirykmentti 3:n Erillisessä jalkaväkipataljoonassa

Yrjölän Pekka on suorittanut virallisen asevelvollisuuden 1929-1930 PPP3 eli Jääkäripataljoona 3:ssa. Käynyt AUK:n ja ylennetty alikersantiksi. 3:ssa. Käynyt  AUK:n ja ylennetty alikersantiksi.

 Pekan tehtävästä jatkosodassa kerrotaan, että hän palveli KTR2:ssa aluksi ajomiehenä. Eli hän vastasi tykkien siirroista asemasta toiseen. Siirtovoimana olivat tietenkin Suomen hevoset. Pekka tunnettiin hyvänä hevosten käsittelijänä.

 Liperin kirkonkylässä on aito kuvan mukainen kenttätykki muistomerkkinä kirjaston vieressä.

 Sodan loppuvaiheessa Pekka palveli patteriston esikunnan viestilähettinä.

Pekan vanhin  veli  ”Yrjölän” Otto suoritti asevelvollisuuden 1922-1923 ja palveli Jääkärirykmentti 3:n Erillisessä jalkaväkipataljoonassa.

 Pekka selvisi sodasta ns. ehjin nahoin, mutta Otto menetti toisen kätensä. He palvelivat samassa yksikössä. Pekka oli mukana haavoittumiseen johtaneessa tapahtumassa, josta kertoi näin. He liikkuivat kahdestaan lähellä etulinjaa. Otto käveli ihan pystyssä. Pekka huusi hänelle ”elä helevetissä kule noin pystyssä, nehän ampuu siut”. Kohta tulikin luoti, joka osui Ottoa oikeaan olkavarteen. Otosta tuli loppuiäkseen yksikätinen maanviljelijä.

Reijosia oli mukana Vapaussodassa molemmilla puolin rintamaa sodan loppuvaiheissa. Reijosia kuoli Vapaussodassa kahdeksan miestä, joista 5 sairauteen vankileirillä tai heti vapauduttuaan. Talvisodassa kaatui viisi Reijosta aivan sodanloppuviikoilla tammi-helmikuussa. Jatkosodassa yhdeksän miestä hyökkäysvaiheen aikana 1941 heinä-elokuussa.

Tätä kertomusta saa jatkaa kuka vaan, jos tietää faktoja ja tarinoita oman sukuhaaransa vaiheista.

Epilogi.

Meistä näyttää tuo esi-isä- sukupolvien elämä kärsimykseltä. Varsinkin jatkuvien sotien ja rajakahakoiden luoman turvattomuuden, mutta myös toimeentulon työläyden takia yleensä. Kaikki oli oman tekemisen varassa, mitä pystyttiin viljelemään ja kotieläimiä pitämään, metsästämään ja itse tekemään. Tilattomalla väestöllä ei ollut juuri mitään. Sosiaaliturvaa ei ollut ollenkaan. Lääkäri ja kaupat olivat penikulmien päässä. Meidän elämä näyttäisi heistä helpolta ja onnelalta. Me vaan emme osaa onneamme arvostaa. Nahistelemme, riitelemme ja tappelemme koko ajan. Ihminen tarvitsee aina kärsimyksen, että pystyy näkemään kuinka hyvin asiat oikeastaan ovat esim. 1940- ja 50-lukujen  ”Suomi Filmin Vuosirenkaat”. Niinkö köyhää se elämä oli. Omasta mielestämme elämä oli silloin ihan hyvää. Paremmasta ei osattu haaveilla. Parempaan päin oltiin menossa koko ajan.

Tärkeysjärjestys itselleni menee tässä järjestyksessä. Parempi on

  • rauha eikä sota
  • terve kuin sairas
  • työssä kuin työtön
  • ”kaksin aina kaunihimpi”  kuin yksin
  • omat lapset varsinkin lapsenlapset kuin lapseton

 

 

Lähteet.           

1.  Antero Pelkonen                  Entisajan muistoja Rantasalmen kihlakunnasta (1902)
2. Arvo M Soininen                    Rantasalmen historia (1954)
3. Henrik Meinander                Suomen historia (2006)
4. Olavi Anttila, Juha Tetri       Hakkapeliittain jäljillä (2001)
5. Matti J. Kankaanpää             Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla (2001)
6. Maija-Liisa Tuomi                  Polvijärven historia (2001)
7. Maija-Liisa Tuomi                  Suur-Liperin historia (1984)
9  Jorma Kankainen                   Maakunnan Maalinnoitteet   ( Joensuu 1999)
10. Esa Sormunen                      Linnotteiden asiantuntija Polvijärvellä
11. Reijosten sukukirja